Sunnuntaina lähti tosiaan sitte Nio Sannan, Tuomaksen, Enkin ja Rhean luokse asumaan. Suloinen pikku sinisilmä lähti luottavaisin mielin seikkailemaan maailmalle, saas nähdä mitä kaikkea se Sannan ja kumppaneiden kanssa ehtiikään Hymy Reipas pumpuli kuulemma matkan ajan ja viime tietojen mukaan myös yö mennyt hyvin. Samankaltaisia terveisiä on tullut muiltakin pupsien omistajilta.

Stella odottelee vielä ens lauantaihin saakka seikkailuaan uuden perheensä Svarfvarin kanssa. Pienokainen lähtee sopivasti ystävänpäivänä uuteen kotiin. Stella on kyllä niin suloinen pikku koiruus että. Aivan tavattoman kuuliainen ja kiltti pieni. Eilen se näytti Niolle läksiäisiksi mallia kuinkas käskystä istutaan Nauru (ei sitä kyllä oo opetettu, mutta niin se vaan "istu" käskyllä istui kameran eteen) Tai oikeammin se halusi myös kuvaan kun Niosta otettiin "hei hei" kuva Sannan sylissä. Nyt se nukkuu tyytyväisenä, kun Tinnin kanssa syönnin päälle riehkasi, sekä pelasi Villen kans sählyä Hymy 

Mutta nyt odottelee jälleen kerran lumityöt tontilla ja poikien haku jalkapallotreeneistä, jotes tarinaa taasen lisää myöhemmin. Alla kuva Niosta ja onnellisesta Sannasta Nauru ja todiste siitä että Stella osaa istua.