Huomenissa 5.5.08 pennut tulee jo neljä viikkoa vanhoiksi ja vauhti senkuin lisääntyy. Uskomattoman nopeasti ne kehittyy. Pentulaatikosta kiivetään yli jo aika sujuvasti ja kovasti sitä yritetään toisia retuuttaa ja ottaa juoksu pyrähdyksiä. Hampaan alkuja myös kokeillaan joka paikkaan, varpaitaki on jo useampia maisteltu.

Tänään annoin ensimmäisen kerran niille jo kahdesta isosta lautasesta ruokaa, nappulaa  turvotettuna ja piimää hieman lämmitettynä sekaan. Hyvin maistuu. Muutama päivä harjoiteltiin ensin ihan kädestä syöden muutaman nappulan verran ja iltapalaksi nautiskelivat aina jauheliha nökäreen. Tästä päivästä eteenpäin syödäänkin sitte kolme pientä ateriaa ens alkuun ja lisätään taas määriä ja kertoja pikkuhiljaa tarpeen mukaan. Lissulla riittää maitoa hyvin, joten mitään hirmuista kiirettä isompiin annoksiin ei vielä ole. Tosin näyttäis siltä, että imettäminen ei enää kauhean mukavaa ole naskali hampaitten vuoksi.

Painoja punnittiin torstaina vappupäivänä, silloin ne näyttivät tältä:

Pikku nabu 1140g,  Jätti tyttö 1175g,  Pilkku 1240g, Musti 930g,  Pikku Lissu 844g, Elani (pun tyttö) 890g, Tähti 820g, Uuno (poika) 1085g, Pikku solo 1080g ja Ykkönen 994g. Punnitseminen on koko ajan hankalampaa, mutta nämä painot suunnilleen silloin. Nyt on varmaan reipas 100g tullu lisää per nokka.

Kaikenlaista puuhaa, virailijoita yms. töitten päälle on sen verran riittäny, että mitään hienoja "tällinki" kuvia ei olla ehditty ottaa, mutta tänään otettuja kuvia löytyy tästä linkistä: http://picasaweb.google.fi/marjo.ratilainen/EPennut4

Parempia saadaan varmaan sitte ku päästään ulkoilemaan ja saadaan paremmat kamerat peliin. Pieni videon pätkäkin olis olemassa, mutta enhän minä sitä vielä osannu liittää.

Niin ja käytiinhän me eilettäin Nanan ja Nabun kans agility kisoissa. Kas:lla oli ensimmäiset ulkokisat Patenniemessä ja päästiinki starttailemaan aivan upeassa säässä. Siitä tosin seurasi että sain taasen kevään ensimmäiset aurinko ihottumat, ku en älynny suojautua. Mutta vahingosta aina oppii..

Nabun kans mentiin ensin pelkkä hyppy rata, kontakteja harjoitellaan varmaksi, ennen ku kisataan. Ja kyllä se Nabu on sitte loistava tuossa agilityssä, varsinainen luonnon lahjakkuus. Tosin ollaanhan me oltu hyvän "valmentajan" opissa (Pirkko Riekki) ihan alusta saakka, että ehkäpä jokunen "perus virhe" on jääny toistaiseksi tekemättä. Rata lähti silleen että suht suorassa linjassa oli hyppy, rengas ja sitte kepit jne. Rengasta on harjoiteltu talven aikana tosi vähän ja se on ollu Nabulla aika epävarma aika ajoin ja sitä tässä nyt sitte varmistelin ja ku meni niin hienosti, jäin jälkeen kepeille ohjauksessa ja koiruus meni vahingossa tietty eka välin ohi. Niin taitava se ei vielä ole, että kepeille osais edetä hyvällä etumatkalla kovassa vauhdissa oikein, mutta eiköhän se tästä treenin kans. Muutoin loppu rata meni mahtavasti, olin taas hirmuisen ylpeä "pikku pojasta"

Nanan kans eka rata kakkosissa, joka myös hyppy rata meni ihan hänekseen. Iha oli koiruus omissa maailmoissaan ja ei kuunnellu sitte vähän vertaa. Keskeytin lopussa sen jatkuvan söherryksen vuoksi. Toinen rata meni sitte paremmin, ku hieman mökötin Nanalle sen käytöksestä. Ei siinä oikeastaan mitään muuta vikaa ollukkaa, ku jälleen kerran ite sössin kepeille viennin. Olin ilmeisesti hieman edessä ku yleensä Nana  kyllä kepit ihan sujuvasti hakee, mutta harjoittelua lisää. Muutoin rata meni mielestäni niin hyvin ku voi mennä, sillä treenattu oltiin juoksun vuoksi viimeksi yli kuukausi sitten.

Tinnin kans viikko sitte "kettu treeneissä", ikäänkuin "sytyttelemässä" ja kuulemma sen enempää ei tuossa iässä vielä tarvitse ymmärtääkkää (-: Hieman sillä jännitti, mutta hienosti hajun bongasi ja ei se pelännykkää. Mielenkiintoista nähä kuinka reagoi seuraavalla kerralla joskus loppukuusta jos päästään käymään.

Kuulumisia lisää taas myöhemmin.