Tänään se pikku elläin sitte täytti jo 12 viikkoa ja sen kunniaksi sitte käytiin rokotukset hoitamassa kuntoon. Odotellessa lääkärin luo pääsyä käytin sitä puntarilla ja painoa on kertynyt huimat 3kg tähän mennessä (-: On se jättityttö! Eilen mitattiin kiemurasta myös säkäkorkeutta ja sellainen noin arvio korkeudesta on 23cm, että vielä saa kasvaa.

Lääkärissä Tinni oli ihan kuin kotonaan. Ei pelänny ketään, eikä mitään, uteliaana katteli ympärilleen ja hurmasi hoitajat ja lääkärit pienellä pirtsakalla olemuksellaan (-:On se vaan niin reipas. Lääkäri kuunteli sydämmen, josta ei kuulunut mitään ylimääräistä, napa, imusolmukkeet, korvat, silmät jne. kaikki olivat kunnossa. Rokotuksen ajaksi lääkäri Sari Touru laittoi jotakin herkkunappuloita pöydälle ja Tinni ei ehtinyt herkuilta rokotusta huomata ollenkaan, heilutteli vaan häntää (-:

Mukana lääkärissä oli myös Sidi "vaari". Otin sen mukaan, että kuunnellaan sydäntä ja keuhkoja, ku vanhus iltaisin joskus yskähtelee, mutta ei siellä kuulunut mitään ylimääräistä. Hyvässä kunnossa oli teräsvaarin elimet. Samalla lääkäri kävi Sidit muutoinkin päällisin puolin läpi ja ei siitä mitään vikaa löytynyt. Saatiin kuitenkin särkylääkettä leikattuun etujalkaan, se ku meinaa aina välillä vaivata rasituksen jälkeen. Ja nämä liukkaat kelit eivät ainakaa paranna tilannetta. Sidiki muka oli niin onnellinen saamastaan huomiosta. Kuulohan sillä reppanalla on lähes kokonaan menny, mutta jotain se vielä kuitenkin kuulee. Ja täytyy sanoa, että ihmeen kärsivällinen se tuon Tinnin suhteen oli. Pikku likka ku koko ajan ärsytti roikkumalla huulessa ja kaula nahassa.. Painoa sidilläki oli ihan entiseen tapaan 25kg, aavistuksen se sais olla hoikempi tuon kintunki takia, mutta tarkeneepahan paremmin ulkona päivät, ku on vähän enempi rasvakerrosta. Vanhuus ku muutenki herkemmin viluttaa.

Että tämmöstä tällä kertaa.